Olen ollut kiinnostunut pidemmän aikaa bloggaamisesta. Se miksi kiinnostuin siitä on, että olen moniallerginen ja haluaisin jakaa muillekkin omia kokemuksiani siitä ja muistakin minua kiinnostavista asioista. 

Pienen esittelyn voin itsestäni tehdä:

Boheemi-tyylinen luontotyttö, näin sanoo mieheni :) Kiusanani minulla on laajat ruoka-, eläin- ja kosmetiikka-allergiat. Uusia asioita kohdatessa täytyy aina miettiä, että olenkohan allerginen? 

Harrastan käsitöiden tekemistä: neulonta ja sisustusompelu. Villasukkia teen itselle ja ystäville. Joskus tulee tehtyä jotain muutakin esim:hansikkaita.

Puutarhassa touhuaminen on uusi alue-valtaus minulle, kun olemme muuttaneet mieheni kanssa omakoti-taloon pari vuotta sitten. Keväällä on aina kova pohtiminen, että mitä haluaisin kasvattaa omalle pihalle.

Lemmikkieläimiä meillä ei ole, joten ihastelen eläimiä vain kuvista ja haaveilen pihaeläimistä omalle pihalle. Sillointällöin käyn kavereiden eläimiä paijaamassa. 

 

Katsellaan miten blogini kehittyy jatkossa :) Hyvää ja aurinkoista kevään alkua kaikille!

images.jpg